Savukalaa mustajuurisalaattilla

Mikko Karvonen

Reseptiin käyvät kalalajit: Siika, Lohi, Kirjolohi, Nieria

Raaka-aineet:

Savukalaa (siikaa) mustajuurisalaatilla ja puolukkavinegretillä

500 g siikafilettä

suolaa

sokeria

savustuspurua

Mustajuurisalaatti:

300 g mustajuurta

3 rkl oliiviöljyä

suolaa

1 rkl valkoviinietikkaa

lehtipersiljaa

tilliä

Puolukka-vinegretti:

50 g puolukoita

1/2 dl öljyä

1 rkl sokeria

2 rkl punaviinietikkaa

Ohjeet:

Aloita valmistamalla siika. Sekoita puolesta desistä suolaa, neljännesdesistä sokerista ja puolesta litrasta vettä 10 % suolaliemi. Puolen kilon painoiselle kalalle riittää puoli litraa suolalientä. Jos haluat, voit laittaa veden kuumennus vaiheessa joukkoon muita makuaineita, kuten tähtianista, tilliä tms. Perkaa siika ja leikkaa fileiksi. Leikkaa siikafilee tasakokoisiksi annospaloiksi, jätä häntä pois. Laita kala kylmään liemeen kymmeneksi minuutiksi marinoitumaan. Nosta sen jälkeen siika ritilälle ja savusta niitä savustuspussissa tai-pöntössä noin viiden minuutin ajan. Tai valmista savukala jälkisuolaamalla, ohje täältä

Mustajuurisalaatti:

Kuori mustajuuri juoksevan veden alla. Leikkaa juuri viiden kuuden sentin, tasakokoisiksi paloiksi. Paksuimmat kohdat voi halkaista. Mustajuuri tummuu joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa, joten tarvittaessa säilytä sitä kylmässä, sitruunalla maustetussa vedessä.

Ryöppää mustajuurta suolalla ja sitruunalla maustetussa vedessä pari kolme minuuttia. Jäähdytä juuri kylmässä vedessä heti ryöppäyksen jälkeen ja valuta kuivaksi. Sekoita mustajuuren kanssa oliiviöljyä, suolaa, pippuria, tilli-persilijahaketta sekä valkoviinietikka.

Puolukkavinegretti:

Puolukkavinegretti valmistetaan tehosekoittimessa. Laita ohjeessa annetut ainekset tehosekoittimeen, soseuta ja paseeraa.

Asettele marinoidut mustajuuripalat lautaselle riviin ja laita niiden päälle savustettu siianfilee. Koristele puolukkavinegretillä ja tuoreilla yrteillä.

Mukava tietää:

Siian tilalta voit käyttää lohta, nieriää ja kirjolohta. Reseptin annoskuvan on kuvannut Merja Ruotsalainen.

HAE RESEPTEJÄ HAKUSANALLA:

Suosittele