Kalaliemi

Mikko Karvonen

50 minuuttia

Reseptiin käyvät kalalajit: Lohi, Kirjolohi, Siika, Ahven

Raaka-aineet:

1½ kg vaalean kalan ruotoja (siika, ahven, kuha), pää ilman kiduksia. Voi olla vaikka kaikkia sekaisin.

50 g voita

1 kpl keskikokoinen purjo

1 kpl keskikokoinen sipuli

2 dl kuivaa valkoviiniä tilliä, timjamia

½ kpl sitruunaa

~ 10 kpl valkopippuria

2 ½ l vettä (niin paljon että ruodot peittyvät)

Ohjeet:

Huuhdo kalanruodot kylmässä, juoksevassa vedessä. Sulata voi kattilassa ja kuullota karkeasti pilkottu sipuli ja purjo. Lisää kalan ruodot ja viini. Keitä hetki. Lisää vesi ja keitä taas hetki, kuori pinnalta mahdollinen verivaahto ja lisää mausteet, sekä sitruuna. Hauduta lientä kannen alla noin puoli tuntia. Siivilöi liemi tiheän siivilän tai harsokankaan läpi. Jos maku on jäänyt miedoksi, sitä voi tiivistää keittämällä riittävästi kasaan.

Mukava tietää:

Kalaliemi on kalakastikkeiden perusta. Herkullisten aterioiden salaisuus on itse valmistetussa kalaliemessä. Kalalientä kannattaa valmistaa kerralla suurempi erä  ja pakastaa sopiviin, esim. 2½ dl:n annosrasioihin myöhempää käyttöä varten.  Muista säästää ruodot pakastimeen, niistä voi valmistaa kalaliemen myöhemminkin tarpeen mukaan. Lohen- ja kirjolohenruotoja keittäessä tulee pintaan kertyvä rasvakerros kuoria pois.

HAE RESEPTEJÄ HAKUSANALLA:

Suosittele