Paistettu lohi Salsa verde kastikkeella

4 Annosta

20 minuuttia

Reseptiin käyvät kalalajit: Lohi, Kirjolohi

Paaruoka

Raaka-aineet:

800g Hätälän ruodotonta lohifileetä

Salsa verde:

1/2 rkl punaviinietikkaa

1/2 rkl sinappia

1/2 rkl kapriksia

1 dl oliiviöljyä

2 anjovista

1 valkosipulin kynsi

1 ruukku basilikaa

1 ruukku persiljaa

1/2 ruukkua minttua

suolaa, mustapippuria

Ohjeet:

Mausta ja paista lohifilee oman maun mukaan. Sekoita Salsa verden ainekset keskenään tehosekoittimella. Tarjoile lohifilee valmiiksi annosteltuna kastikkeen ja tuoreiden kasvisten kera.

Suosittele