Grillatut lohivartaat

Peggy Thomas / Peggyn pieni punainen keittiö

6 Annosta

Reseptiin käyvät kalalajit: Lohi

Raaka-aineet:

n. 1 kg Hätälän Lohifilee, C-leikattu
1 rkl öljyä
400 g pieniä uusia perunoita keitettynä
2 sitruunaa
12 pientä kevätsipulia
Ripaus suolaa ja mustapippuria

Marinadi kasviksille

1 rkl rypsiöljyä
1 tl juoksevaa hunajaa
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1/2 tl suolaa
Mustapippuria ja rosèpippuria oman mielen mukaan

Ohjeet:

1. Pese ja leikkaa sitruuna pieniksi viipaleiksi.

2. Huuhtele kevätsipulit ja tarvittaessa leikkaa varret pois.

3. Leikkaa lohifilee samankokoisiksi paloiksi, ilman nahkaa.

4. Lorauta öljyä kalapalojen päälle ja sekoita. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

5. Laita sitruunat, kevätsipulit ja perunat kulhoon. Kaada marinadi joukkoon ja sekoita.

6. Asettele raaka-aineet grillitikkuihin. Jos käytät puisia tikkuja, anna niiden liota ensin vedessä.

7. Kuumenna grilli ja grillaa molemmin puolin noin 2-3 minuuttia.

Marinadin valmistus:

1. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään. Kaada kasvisten joukkoon ja sekoita.

Mukava tietää:

Ohjetta on helppo muokata oman maun mukaan esimerkiksi muilla kesän kasviksilla. Lohi säilyy mehevänä, kunhan grilli on tarpeeksi kuuma ja kalaa ei ylikypsennä. Muutaman minuutin grillaus molemmin puolin riittää kypsentämään kalan.

Vartaiden kääntäminen on helpompaa, jos laittaa yhden sijaan kaksi varrastikkua vierekkäin.

Reseptiin liittyvät tuotteet

Suosittele