Ahvenpihvit parmesaani kuorrutuksella

Reseptiin käyvät kalalajit: Ahven

Raaka-aineet:

600 g Hätälän ahvenfileitä

60 g tuorejuustoa

1/2 ruukkua ruohosipulia hienonnettuna

1/2 ruukkua tai vähemmän tilliä hienonnettuna

1 rkl sitruunan mehua

1 kpl kananmunaa

1/2 dl kermaa

1,5 dl korppujauhoja

2 dl parmesaani raastetta

suolaa

mustapippuria

Ohjeet:

Valmista ensin täyte sekoittamalla tuorejuuston sekaan hienonnettu ruohosipuli ja tilli sekä sitruunan mehu. Levitä voipaperin päälle puolet ahven fileistä. Mausta suolalla ja pippurilla. Sipaise tuorejuustoa fileen päälle ja aseta toinen filee päälle. Paina kevyesti fileet toisiinsa kiinni.

Riko muna kulhoon ja sekoita kerma joukkoon. Kasta pihvi munaseokseen ja sen jälkeen kuorruta pihvi korppujauho ja parmesaaniraasteen seoksessa.

Kuumenna pannu ja paista pihvit voin ja öljyn seoksessa kauniin ruskeiksi.

Tarjoile esimerkiksi uusien perunoiden ja vihreän salaatin kera.

Mukava tietää:

Ahvenpihvi resepti toimii ahvenen lisäksi myös muille vaaleille kaloille kuten kuhalle ja siialle. Isommat fileet voi valmistaa singlenä.

Reseptiin liittyvät tuotteet

Suosittele